
Sijoituskissa meille?
Seuraavassa on kuvattu tiivistetysti sitä, mitä sijoituskissa tarkoittaa, mitä sijoituskodiksi
ryhtyminen vaatii, sekä sijoituskodin karuja puolia unohtamatta myös niitä hyviä kokemuksia.
Enemmän tietoa voi kysellä sähköpostilla.
Sijoituskissa on kissa, joka asustaa sijoituskodissa, mutta jonka omistajuus säilyy
kasvattajalla sopimukseen määriteltyjen ehtojen mukaisesti. Yleensä yhden tai kahden
pentueen verran, tai kolmeen ikävuoteen saakka, jos pentueita ei ole siihen mennessä
ilmaantunut. Kissasta maksetaan kasvattajalle takuusumma, joka palautuu sopimuksen
täyttyessä sijoituskodille osittain tai kokonaan (tarkemmat ehdot ja summat kirjataan
sopimukseen). Arkielämään liittyvät kissan kustannukset kuuluvat sijoituskodin maksettaviksi
(hiekat, sapuskat, eläinlääkärikulut, tarvikkeet yms.), mutta kaikki pentuihin/kasvatukseen
liittyvät kustannukset maksaa kasvattaja (terveystutkimukset, näyttelykulut, sapuskat
tiineysajalta ja pentujen ajan, hiekat pentujen ajan, tiineyteen liittyvät eläinlääkärikulut
yms.). Me kustannamme sijoituskissan vakuutuksen sopimuskauden ajaksi.
Sijoituskissat (meidän tapauksessa puhutaan tytöistä) asuvat sijoituskodissa ja myös
synnyttävät siellä; kissa on kotiinsa ja perheeseensä niin kiintynyt, että kodin vaihto
synnytyksen ja pentujen hoidon ajaksi on sille turhan stressaava tilanne. Lisäksi pennut
ovat äitikissan kanssa jopa 4kk, mikä on pitkä aika olla erossa tutuista ihmisistä. Sopivan
kiiman odottelusta pentujen luovutukseen voi vierähtää helposti yli puoli vuotta, josta 4kk
pennut tarvitsevat päivittäin punnituksen ja sosiaalistamista. Pennut menevät myös hyvin
nopeasti heikkoon kuntoon pienestäkin oksentelusta tai muusta vaivasta. Mitään
lomamatkoja on siis hankala sille ajalle suunnitella, sillä pennut sitovat varsin tehokkaasti!
Leikkaamaton kissa saattaa merkkailla, ja meidän kissojen linjat tuntien luultavasti myös
niin tekee. Eli hetkellisesti joutuu suojaamaan kodin pintoja välttääkseen suurempien
vahinkojen sattumisen (sohvat, sängyt, matot). Kiima-aikaan tyttökissat mouruavat myös
varsin lahjakkaasti, eli viikon mittainen vähyys unissa saattaa olla edessä muutamaan
otteeseen, mikäli sijoituskissa on kova konsertoimaan yöaikaan. Huomioithan, että
kovaääniset konsertit eivät välttämättä miellytä myöskään naapuria… Kiimat pyritään
kuitenkin pitämään sijoituskodissa minimissään, mutta satunnaiseen haittaan on kuitenkin
varauduttava!
Näyttelyistä ei sijoituskodin tarvitse olla kiinnostunut, mutta kasvatuskäyttöön tarkoitettua
kissaa käytämme kasvattajana mielellämme ainakin muutaman kerran näyttelyissä; sijoituskoti saa toki käyttää myös itsenäisesti.
Sijoituskissa kuulostaa ihanalta ja onkin sitä, jos kaikki sujuu niin kuin pitää. Sijoituskoti
pääsee näkemään läheltä kasvatustoimintaa, hoivaamaan pieniä kissanpentuja ja vielä
kasvattajan maksamana. Mutta kaikki ei mene aina niin kuin on suunniteltu ja mahdollisia
epämukaviakin tilanteita voi olla luvassa. Ikäviä, mutta mahdollisia ovat komplikaatiot
tiineyden tai synnytyksen aikana, pentujen äkillinen sairastuminen ja pahimmassa
tapauksessa jopa emon tai pentujen menehtyminen. Sijoituskissassa on kuitenkin se hyvä
puoli, että sinulla on jatkuva tuki ja turva kasvattajasta, joka auttaa, neuvoo sekä opastaa.
Meillä pyritään tekemään mahdollisimman kaiken kattava kirjallinen sopimus, jossa
eritellään erilaiset mahdolliset tilanteet ja kuinka niissä toimitaan.
Mikäli sinulla heräsi kysymyksiä ja/tai kiinnostus sijoituskissasta, niin laita sähköpostia!
Kaikkein tärkeintä sijoituskodin ja kasvattajan välillä on luottamus, joka on hyvä varmistaa ajan kanssa.